Videotuomari teki tarkkaa työtä – katso Savinaisen tilanne kattokamerasta

3.4.2017 - JK

Tapparan Veli-Matti Savinaisesta oli perjantaina tulla kuudennen neljännesfinaaliottelun jatkoaikasankari. Kiekko ei kuitenkaan missään vaiheessa ylittänyt kokonaan maaliviivaa. Katso tiukka tilanne kattokamerasta.

Jääkiekon säännöissä sääntö numero 94 kertoo maalin tekemisestä.

i. Maali hyväksytään, kun joukkue on pelitilanteessa laukaissut tai ohjannut kiekon maaliin ja kokonaan maaliviivantason yli, ja päätuomari tai videomaalituomari toteavat sen sääntöjen mukaiseksi.

ii. Maali syntyy, kun kiekko on kokonaan mennyt maalipylväiden välistä ja yläriman alitse sekä kokonaan ylittänyt maaliviivan tason.

* * *

Kattokameran kuvasta voidaan todeta, että Tapparan hyökkääjä Veli-Matti Savinaisen laukoma kiekko ei ylitä kokonaisuudessaan maaliviivaa. Ilveksen puolustaja Veli-Matti Vittasmäki ehtii purkaa kiekon pois maalialueelta juuri ennen kuin kiekko ylittää kokonaisuudessaan maaliviivan.

Ottelun televisioinnin pääkameran kuvakulman perusteella voi saada vaikutelman, jonka mukaan kiekko olisi kokonaan maalissa. Suoraan ylhäältä kuvaavan kattokameran perusteella näin ei kuitenkaan ole. Keväällä 2015 NHL:ssä oli samanlainen tilanne. Katso tästä taustaksi SportsnetCanadan ansiokas selvitys illuusiosta.

Alla pysäytyskuva kattokameran videotallenteesta: