Homot keppihevosina

Kärkikynä | 22.10.2014

Pukuhuoneeseen on ahdettu pelaajat, johtajat ja vapaaehtoiset. Kuka kummista syrjintäväitteistä ahdistuneena, kuka kysyvästi ymmällään, kuka mesomisesta huvittuneena. Leikin kapteeneina toimii joukko urheilumedian kolumnisteja ja nettivideotrolleja. Ahdistavan leikin nimi on "Viimeinen homo kaapista ulos". Kukaan ei tule telminnän lomassa kysyneeksi, että onko kaapissa oikeasti ketään ja jos on, niin mistä kaikista syistä hän kenties haluaa olla siellä.

Jääkiekossamme velloo homo-ongelma. Älä käsitä väärin! Jotkut näet nostelevat häntäänsä toisten yksityisasioilla. Kiekkomme isoin homo-ongelma on se osa urheilumediaa, joka on kiihtynyt suorastaan maaniseksi paasatessaan joidenkin olettamiensa nimettömien kiekkoilijoiden homoseksuaalisuuden elintilasta kopissa ja käytävillä.

Intomielisimmät ovat spurttailleet soitimella pian vuoden. Ei ole urheiluaihetta, jota ei saataisi taivutettua edes kotvaksi seksuaalivähemmistöön. Kynä kääntyy kaappiin päin sähäkästi kuin tasokas pystysuunnnan hoki kiekonriistosta hyökkäykseksi. Rummutuksessa on outo, pakkomielteinen klangi. Teksteistä ja videoista valuu lukijan syliin huolimattomasti peiteltyä omahyväisyyttä ja maailmankatsomuksellista mestarointia. Faktojen selvittämisellä ei ole niin väliä.

Urheilujournalismi voi olla ydinalueella pysytellessään tasokastakin, mutta ko. keittiöpsykologian ja pukukoppisosiologian sekainen ryönä ei ole. Se on iltapäivälehtimäisen dramaattista, naistenlehtimäisen imelää ja huolellisen asiantuntematonta. Olen kysellyt asiasta eri puolilta, enkä hieman yllätyksekseni näytä olevan ihmetyksineni yksin. Ihmiset tunnistavat falskin.

Kuohutellaan ilman, että asianosaisilta on kysytty mitään mission tarpeellisuudesta. Muistetaan kyllä korostaa, ihan oikein, syrjimättömyyttä ja ihmisarvoa, mutta sanoma kiertyy lopulta eriskummalliseen takakenoon. Väitetyn sorsimisen luonnetta jääkiekon yhteydessä ei osata avata ymmärrettävästi, eikä siten ihmisoikeuspuhekaan tavoita säällistä konkretiaa.

On onnistuttu roihauttamaan medialoimu, jolla yhtä kansanosaa savustetaan kuvitelluista koloistaan julistamaan seksuaalisuuttaan "ummehtuneelle" lätkä-Suomelle. Ei tohdita jättää aikuisille tyystin itsenäistä liikkumatilaa. Harva heistä lienee tahdoton ajopuu, ohjailtava objekti, ilman kykyä kokonaisarvioihin. Vaikka homoseksuaali(kin) kaipaa hyväksyntää, hyysätä heitä tuskin tarvitsee. Ylistämällä alistaminen on kiusallisen ylimielistä. Omaehtoisuus on ihmisoikeus.

Myös määrättyjä kiekkoperheen pitkään palvelleita äijähahmoja on yritetty täsmäajaa sumppuun. Kiekkovaikuttajia leimaillaan mielivaltaisin kehäpäätelmin rasististen rakenteiden timpureiksi ja hokikulttuuria apartheidin urheilusovellukseksi. Näistä taas ponnistaa vaivatta oletus, että taipumuksensa yksityiseksi rajaamisessa olisi sinänsä jotakin mätää.

Logiikka kulkee pakkorataa: homo tekee väärin taipuessaan sortoon, ja hiljaa oleminen on vääjäämättä merkki sorrosta. Tuosta vaan tarkoitushakuisilla kysymyksillä ukkoja satimeen epävarmoista lauseenpuolikkaistaan! Sätkähtelevätpähän hetken hirressä, kun eivät osanneet sanoa juuri oikeita näkemyksiä täsmälleen oikein sanoin. Sukupolvet, jotka eivät ole tottuneet tauottomaan homopuheeseen ja jotka pitävät ihmisen seksuaalisuutta yksityisasiana, ovat naurettavan helppo maali.

On työlästä löytää sen valppaampaa ja ovelampaa eläjää, kuin otsikonkiimainen toimittaja.

Kehäpäätelmä kiertyy näin: "Kun siellä kerran tuntuu olevan kaikenlaista mätää, niin tokihan nyt maskuliinisessa lajissa siinä sivussa homojakin alistetaan. Se on niin, koska sen on oltava niin". Ja kun muista palloilulajeista leijuu nyt tuoretta tuoksua, niin täytyyhän kaiken kaksinapaisen dramatiikan nimissä ison ja asemansa vakiinnuttaneen saada jotenkin ähäkuttimaisesti nenilleen.

Homoksi epäilty pääsee Iranissa hengestään. Ennen vuotta 1971 saman sukupuolen aktit olivat Suomessakin rikoksia. Paineistus ei ole kuitenkaan julman pakottavaa voimaa vain yksisuuntaisesti. Nyt toiseen laitaan heilahtaneena, homomaanisena aikana teema edustaa tavoiteltavaa nykyaikaisuutta ja ihmisoikeuksia. Tälle tarinalle on nyt vain pakko saada sankarinsa. Yleinen viiden homobarin paine vänkää heitä jul(k)istamaan henkilökohtaisuuksia, jotta maailma ymmärtäisi muuttua ripeämmin. Moraaliset mallintyöt ovat muodollisesti vapaavalintaisia, mutta silti monesta suunnasta puskettu perusoletus. Juhani Tamminen lanseerasi ammoin pelitavan, jonka nimi oli 60 minuutin paine. Nyt media lyö pönttöön 24/7- ahtopainetta, jossa terve tolkku hajoaa atomeiksi.

Tietääkö viisasteleva lehtibisnestyöläinen varmasti, mitä kaikkea ihmiselle voi aiheutua, jos hänet saadaan härkittyä tikun nokkaan koko suuren yhteisön esimerkkihomoksi? Tiedostavatko, minkälaiseen ristiaallokkoiseen kapeikkoon he voivat ihmisiä huumassaan pahimmillaan? Eikö heillä ole moraalista velvoitetta sallia suoja? Onko eri kantoja ujeltavien susien revittäväksi hyppääminen viisain reitti käsitellä identiteetin syvimpiä ja herkimpiä osia? Se mikä voi toimittajasta tuntua jalolta rinnalta rohkaisemiselta, voikin asianosaisesta olla ulkopuolisen moraalista kiristystä.

Mediadraama tapaa kaareutua niin, että vakain ja suurin on lähtökohtaisesti ajastaan jälkeen jäänyt, etujaan varjeleva ja yleissuhmuroiva bronttosaurus. Uutisdraama edellyttää vastakkainasetteluja. Mutta edellyttääkö suomalaisen urheilun ja siinä toimivien ihmisten etu? Tai homoseksuaalien hyvinvointi?

En ole alan ammattimies, mutta olen ollut mukana mm. suuntautumisensa kanssa kamppailevia ihmisiä jeesaavassa vapaaehtoistyössä. Siellä on tullut selväksi mm. pari asiaa: yhtäältä aiheeseen kytkeytyy rutosti häpeää, toisaalta julkinen sana on ihan se viimeinen neuvosto, jossa näitä kannattaa puida. Pelokkaan salailun terve vaihtoehto tuskin on pidäkkeetön paljasteleminen.Turvallinen ympäristö on varmasti kolmion omaiset–ammattilaiset–vertaiset sisällä, eikä mediakoneiston ehdoin ja tahdoin. Tuskin työyhteisönkään.

On kysyttävä, kuka mediamanipulaation on masinoinut ja miksi? Liekö nyt vain koittanut kiekon vuoro yhteiskuntamme eettisessä nettihuutokaupassa? Onko joka toimittajan nyt pari ammatillista natsaa ansaitakseen usutettava edes yksi urheilija tunnustamaan? "Kunpa joku tulisi ja kertoisi juuri MINUN jutussani arkaluonteisuuksia!" Yksi vaikutin on tietysti raha. Sen rohmuamisestahan media soimaa mielellään kiekkojohtoa. Seksuaalisuus on herkkä ja raju asia. Sellaiset asiat myyvät lehtiä ja nettimainoksia. Hyvin yksinkertaista, sitäkin kyynisempää.

Toimittajat vaikuttavat esiintyvän mielestään raskaankin luokan epäkohdan uljaina esitaistelijoina. Myötähuutelemisella luodaan, ei vain ammatillista, vaan henkilökohtaistakin vaikutelmaa: "Katsokaas, kuinka eettinen olenkaan, en pikkuriikkisenkään suvaitsematon". Suloisen sivulliset kirjoittelijat napsivat ihmisten piirteillä uuseettisiä irtopinnoja. Käsittääkseni tällaista kutsutaan tekopyhyydeksi. Näytelmässä ei kauheasti anneta haitata, vaikka yksi urheilulaji satoine tuhansine asianosaisineen tulisi mollatuksi perusteitta.

Homonormalisaatio ei ole vielä leikannut kaiken kansan sydämiä niin, että joka tuvassa oltaisiin asian kanssa letkeitä, kuin ruotsalaiset rastafarit parin saunakaljan jälkeen. Kukaan ei uskalla oikein sanoa ääneen, että kaikille puhe poikarakkaudesta ei ole leppoisaa ajanvietettä, kiehtova arvokysymys tai ihmisoikeustyötä timanttisimmillaan. Seksuaalisuus yleensäkään ei ole joka pojalle aiheena mikään päivittäinen uutisleipä saati sirkushuvi. Se on asia, joka jätetään kernaasti, terveen kainosti, kahden ihmisen väliseksi. Ihmiset haluavat vain elää ja antaa toisten elää ilman, että heidän henkilökohtaiset käsityksensä tai piirteensä ovat koko ajan tapetilla.

Huomattavan harvoin nousee esiin sekään, että on myös seksuaalisuutensa jo pureksineita homoja, joille se ei ole mikään julistusasia tai kokopäivätoiminen kuuma peruna. He elävät valitsemallaan tavalla ilman missioita tai eturyhmäajattelua. Ovat mielellään vaihtoehtoväkeä, joilla ei ole minkäänlaista hinkua mieltymystensä pakonomaiseen valtavirtaistamiseen.

Tunnen joitakin miehiä ja naisia, joille tämä on omakohtaista. Useat heistä ovat surullisia paineesta, jonka median vatkaama näkemys etenkin homoiksi itsensä kokeville nuorille nyt työntää. Onko se kiekkomiehelle automaagisesti loistoveto hypätä yhdellä lauseella kaapista kansakunnan kaapin päälle, kun sekä identiteetti ihmisenä että peli-identiteetti ja koko ura ovat vielä muotoutumassa? Kiekkomaailman esihomo olisi yksi pieni hauras lastu keinumassa ison yhteiskunnallista murrosta symbolisoivan kysymyksen laineilla.

Eikö aiheen yksikaistainen pakkokeskusteluttaminen kiekkoskenessä ammu ohi olennaisen? Viisi metriä ohi ylivoimapelin kätisyyksien ja kolme metriä yli hyökkäysalueen puolustuspelaamisen lainalaisuuksien? On täysin oikeutettua kysyä, mitä tällä on tekemistä jääkiekko-nimisen pelin ja ammatin kanssa.

Miten ihmisyksilön makuuhuonedynamiikka kytkeytyy kiekkojoukkueen ryhmädynamiikkaan?

Tiedä vaikka joku ajatteleva vähemmistökiekkoilija olisi jo tullut päätelmään: "Seksuaalisuuteni ei kuulu kellekään – sen enempää homoja vihaaville kuin omiin tarpeisiinsa hyödyntävillekään. Ei foobikoille, ei maanikoille! Minä saan olla rauhassa minä, vaikka mediakustantamot hyötyisivät siitä, että minulla ei ole minulle kuuluvaa rauhaa".

Haluan kannustaa sinua oletettu Liiga-pelaaja, joka nyt painiskelet, että kuinka julkista seksuaalisuutesi on tai voi olla. Toivon, että koet aidosti, että sinun ei tarvitse alistua kenenkään toisen milloin mistäkin syystä asettamiin ehtoihin ja päämääriin. Sinun ei tarvitse olla toisten puolesta eikä liian varhain yhtään mitään. Sinulla ei ole velvollisuutta ryhtyä seksuaaliliviiteryhmäsi Martin Luther Pikku-Kingiksi, jos et tiedä, oletko valmis ja mitä se maksaa. Saat rauhan olla sinä, avautua kenelle viisaaksi katsot ja tulla ihan miksi haluat ja kykenet.

Saat olla tavallinen mies, vaikka faniesi kumartama lätkäjätkä oletkin.

- Ari-Pekka Kaipiainen

* * *

Kirjoittaja on 38-vuotias perheenisä Järvenpäästä, ultravapaa toimittaja ja urheilun ongelmakuluttaja. Työtausta useassa eri mediatyypissä on luonut harhakuvan moniosaamisesta. On tämän tästä samanaikaisesti haudanvakavissaan ja kieli poskessa.